Kuinka se kaupunki niin yksinäinen on, joka täynnä kansaa oli?
Hän on niinkuin leski. Joka ylimmäinen oli pakanain seassa ja vallan päällä
maakunnissa, sen täytyy nyt veronalaisena olla.
2. Yli yötä hän katkerasti itkee, niin että hänen kyynelensä poskilta vuotavat;
ei hänen ystävistänsä kenkään häntä lohduta, vaan kaikki hänen lähimmäisensä
katsovat hänen ylön, ja ovat hänen vihollisiksensa tulleet.
3. Juuda on vangittu raadollisuudessa ja raskaassa orjuudessa; hän asuu pakanain
seassa, ja ei löydä lepoa; kaikki hänen vihollisensa pahasti menevät hänen kanssansa.
4. Zionin tiet murehtivat, ettei kenkään juhlille tule; kaikki hänen porttinsa
ovat autiona, hänen pappinsa huokaavat, ja hänen neitseensä surkiasti katsovat,
ja hän itse on murheissansa.
5. Hänen vihollisensa voitti, hänen vihollisillensa käy hyvästi; sillä Herra
on hänen surkeudella täyttänyt hänen pahain tekoinsa paljouden tähden; hänen
lapsensa ovat vankina menneet pois vihollisten edellä.
6. Ja kaikki kaunistus on Zionin tyttäriltä lähtenyt pois; hänen päämiehensä
ovat niinkuin ne peurat, jotka ei laidunta löydä, ja voimatoinna käyvät vaatian
edessä.
7. Jerusalem muistaa tällä ajalla, kuinka raadollinen ja hyljätty hän on, ja
kuinka paljo hyvää hänellä vanhaan aikaan ollut on, että hänen kansansa vihollisen
kädessä on, ja ei kenkään heitä auta; hänen vihollisensa näkevät hänen, ja nauravat
hänen lepoansa.
8. Jerusalem on raskaasti syntiä tehnyt, sentähden täytyy hänen olla niinkuin
saastainen vaimo; kaikki, jotka häntä kunnioittavat, katsovat hänen ylön, että
he hänen häpiänsä näkevät; mutta hän huokaa ja lankee maahan.
9. Hänen saastaisuutensa tarttuu kiinni hänen liepeesensä; ei hän olisi luullut,
että hänelle näin pitäis viimein käymän; hän on tosin ylen hirmuisesti kukistettu
maahan, ja ei kenkään sittekään ole, joka häntä lohduttaa: Herra, katso minun
raadollisuuttani, sillä vihollinen suuresti kerskaa.
10. Vihollinen on pannut kätensä kaikkein hänen kallisten kaluinsa päälle; sillä
hänen täytyy katsoa päältä, että pakanat hänen pyhyytensä kävivät, joista sinä
kieltänyt olet, ettei heidän pitänyt sinun seurakuntaas tuleman.
11. Kaikki hänen kansansa huokaavat, leipää kerjäten; he antoivat parhaat kappaleensa
ruasta, että he sielunsa virvoittaisivat. Herra, katso siis ja näe, kuinka minä
olen halvaksi tullut.
12. Eikö tämä teihin koske, kaikki jotka tästä käytte ohitse, katsokaat siis
ja nähkäät, jos joku kipu on niinkuin minun kipuni, joka minua niin syö; sillä
Herra täytti minun surulla hirmuisen vihansa päivänä.
13. Korkeudesta hän lähetti tulen minun luihini, ja antoi sen voimallisen olla
niissä; minun jalkani eteen viritti hän verkon, ja sysäsi minun takaperin: hän
on tehnyt minun autioksi, että minun ylipäivää täytyy murehtia.
14. Minun syntini ijes on sidottu, ne ovat väätyt hänen kädessänsä, ja astuneet
minun kaulani päälle; hän on minun voimani heikoksi tehnyt; Herra on antanut
minua niiden käsiin, joista en minä voi nousta ylös.
15. Herra on tallannut kaikki minun väkeväni alas, jotka minulla olivat, hän
on antanut minusta kokouksen kuuluttaa, minun nuoria miehiäni kadottamaan; Herra
on sotkunut viinakuurnan neitseelle, Juudan tyttärelle.
16. Sentähden minä niin itken, ja molemmat minun silmäni vettä vuotavat, että
lohduttaja, joka minun sieluani pitäis virvoittaman, on minusta kaukana; minun
lapseni ovat pois, sillä vihollinen on voittanut.
17. Zion ojentaa kätensä, vaan ei kenkään ole joka häntä lohduttaa; Herra on
käskenyt Jakobista, että ne, jotka hänen ympärillänsä ovat, hänen vihollisensa
olisivat; sillä Jerusalem pitää heidän seassansa niinkuin saastainen vaimo oleman.
18. Herra on vanhurskas; sillä minä olen hänen suullensa tottelematoin ollut.
Kuulkaat, kaikki kansat, ja katsokaat minun kipuani; minun neitseeni ja nuorukaiseni
ovat vankiuteen menneet.
19. Minä kutsuin ystävääni (avukseni), mutta he ovat minun vietelleet; minun
pappini ja vanhimmat kaupungeissa ovat nääntyneet, sillä he kerjäävät leipää
henkeänsä virvoittaaksensa.
20. Herra, katso, kuinka minä olen ahdistuksessa, että se kaikki minun sisällyksiäni
kivistelee, minun sydämeni tykyttää minun ruumiissani; sillä minä olen täynnä
murhetta; ulkona miekka ja kotona kuolema on minun leskeksi tehnyt.
21. Kyllä se kuuluu, että minä huokaan, ja ei kuitenkaan minulla ole lohduttajaa;
kaikki minun viholliseni kuulevat minun onnettomuuteni, ja siitä riemuitsevat,
sillä sinä sen teet. Niin anna siis sen päivän tulla, jonka sinä kuuluttanut
olet, että heille kävis kuin minullekin.
22. Anna kaikki heidän pahuutensa tulla sinun etees, ja tee heille, niinkuin
sinä minullekin teit kaikkein minun pahain tekoini tähden; sillä minun huokaukseni
on suuri, ja minun sydämeni on murheissansa.