Ja tuomarien hallitessa oli kallis aika maalla, ja mies Juudan
Betlehemistä meni vaeltamaan Moabilaisten maalle, hän ja hänen emäntänsä ja
kaksi hänen poikaansa.
2. Hänen nimensä oli EliMelek, ja hänen emäntänsä nimi Noomi, ja hänen kahden
poikansa nimi Mahlon ja Kiljon, he olivat Ephratilaisia Juudan Betlehemistä.
Ja kuin he tulivat Moabilaisten maalle, pysyivät he siellä.
3. Ja EliMelek Noomin mies kuoli, ja hän jäi hänestä kahden poikansa kanssa.
4. He naivat Moabilaisia vaimoja: yhden nimi oli Orpa ja toisen nimi Ruut, ja
asuivat siellä liki kymmenen ajastaikaa. 5. Ja kuolivat nekin molemmat, sekä
Mahlon että Kiljon, ja se vaimo jäi jälkeen kahdesta pojastansa ja miehestänsä.
6. Ja hän nousi miniöinensä ja palasi Moabilaisten maalta; sillä hän oli Moabilaisten
maalla ollessansa kuullut, että Herra oli etsinyt kansaansa ja antanut heille
leipää.
7. Ja hän läksi pois siitä paikasta, jossa hän oli ollut, molempain miniöinsä
kanssa; ja kuin he matkustivat tiellä palataksensa Juudan maalle,
8. Sanoi Noomi kahdelle miniällensä: menkäät ja palatkaat kukin teidän äitinne
huoneesen: tehköön Herra teille laupiuden, niinkuin te olette niille kuolleille
ja minulle tehneet!
9. Herra antakoon teidän kummankin löytää levon miehensä huoneessa! Ja hän suuta
antoi heidän, ja he korottivat äänensä ja itkivät,
10. Ja sanoivat hänelle: sinun kanssas me käymme kansas tykö.
11. Mutta Noomi sanoi: palatkaat, tyttäreni: miksi te tahdotte minun kanssani
käydä? kuinka minä taidan lapsia saada minun kohdussani teille mieheksi?
12. Palatkaat, minun tyttäreni, ja menkäät, sillä minä olen ylen vanha miestä
ottamaan; ja vaikka minä sanoisin: se on toivottava, että minä ottaisin tänä
yönä itselleni miehen ja synnyttäisin poikia,
13. Kuinka te odottaisitte niinkauvan kuin ne suureksi tulisivat? Ja kuinka
te taidatte viivyttää, ettette ota miestä? Ei, minun tyttäreni: sillä minä suuresti
murehdin teidän tähtenne, ja Herran käsi on sattunut minuun.
14. Niin he korottivat äänensä ja itkivät vielä hartaammasti; ja Orpa antoi
suuta anoppinsa, mutta Ruut riippui hänessä.
15. Mutta hän sanoi hänelle: katsos, kälys on palannut omaistensa tykö ja jumalainsa
tykö: palaja sinäkin kälys kanssa!
16. Ruut vastasi: älä minulle sitä puhu, että minä luovun sinusta ja palajan
pois tyköäs; sillä kuhunka sinä menet, sinne myös minä menen, ja kussa sinä
yödyt, siellä tahdon myös minä yötä olla: sinun kansas on minun kansani, ja
sinun Jumalas on minun Jumalani.
17. Kussa sinä kuolet, siellä minäkin tahdon kuolla ja itseni haudattaa antaa.
Herra tehköön minulle sen ja sen, jos ei ainoastaan kuolema eroita meitä!
18. Kuin hän näki hänen täydellä mielellä häntä seuraavan, lakkasi hän sitä
puhumasta hänen kanssansa.
19. Ja he matkustivat kahden Betlehemiin asti. Ja kuin he tulivat Betlehemiin,
liikkui koko kaupunki heidän tähtensä, ja sanoivat: onko tämä Noomi?
20. Mutta hän sanoi heille: älkäät minua kutsuko Noomi, vaan kutsukaat minua
Mara; sillä Kaikkivaltias on minun suuresti surulliseksi tehnyt.
21. Täysinäisenä minä täältä läksin, vaan Herra antoi minun tyhjänä palata.
Miksi te siis kutsutte minua Noomi? sillä Herra on minun alentanut ja Kaikkivaltias
on minua vaivannut.
22. Ja niin palasi Noomi, ja Ruut Moabilainen hänen miniänsä palasi hänen kanssansa
Moabilaisten maalta; ja he tulivat Betlehemiin ohran leikkaamisen alussa.