1. Ja Salomo tuli Pharaon Egyptin kuninkaan vävyksi, ja otti
Pharaon tyttären ja vei hänen Davidin kaupunkiin, siihen asti kuin hän oli päättänyt
rakentaa hänellensä huoneen ja Herran huoneen, ja Jerusalemin ympärille muurin.
2. Mutta kansa uhrasi silloin vielä korkeuksissa; sillä ei ollut vielä rakennettu
huonetta Herran nimelle siihen aikaan asti.
3. Ja Salomo rakasti Herraa ja vaelsi isänsä Davidin säädyissä, paitsi että
hän uhrasi ja suitsutti korkeuksissa.
4. Ja kuningas meni Gibeoniin uhraamaan, sillä siellä oli jaloin korkeus, ja
Salomo uhrasi tuhannen polttouhria sillä alttarilla.
5. Ja Herra ilmaantui Salomolle Gibeonissa yöllä unessa; ja Jumala sanoi: anos,
mitä minä annan sinulle!
6. Salomo sanoi: sinä olet tehnyt minun isälleni Davidille sinun palvelialles
suuren laupiuden, niinkuin hän vaelsi sinun edessäs totuudessa ja vanhurskaudessa,
ja vakaalla sydämellä sinun kanssas: ja sinä olet pitänyt hänelle suuren laupiuden,
ja olet antanut hänelle pojan, joka istuu hänen istuimellansa, niinkuin tänäpänä
tapahtuu.
7. Ja nyt, Herra minun Jumalani, sinä olet tehnyt palvelias kuninkaaksi isäni
Davidin siaan; ja minä olen nuorukainen ja en tiedä käydä ulos taikka sisälle;
8. Ja sinun palvelias on sinun kansas keskellä, jonka sinä olet valinnut, suuren
kansan, jota ei kenkään lukea taikka kirjoittaa taida, paljouden tähden.
9. Anna sentähden palvelialles ymmärtäväinen sydän tuomita kansaas ja erottaa
pahaa ja hyvää; sillä kuka taitaa tätä sinun suurta kansaas tuomita?
10. Ja tämä puhe kelpasi Herralle, että Salomo tätä anoi.
11. Ja Herra sanoi hänelle: ettäs tätä anoit, ja et anonut sinulles pitkää ikää,
etkä anonut sinulles rikkautta, ja et anonut vihamiestes sieluja, vaan anoit
sinulles tietoa ymmärtää oikeutta;
12. Katso, minä olen tehnyt sinun sanais jälkeen: katso, minä olen antanut sinulle
tietäväisen ja ymmärtäväisen sydämen, niin ettei sinun vertaistas ollut ole
sinun edelläs eikä myös pidä tuleman sinun jälkees.
13. Ja myös sitä mitä et sinä anonut, olen minä antanut sinulle: rikkautta ja
kunniaa, niin ettei yhdenkään pidä sinun vertaises oleman kuningasten seassa
kaikkena sinun elinaikanas.
14. Ja jos sinä vaellat minun teissäni ja pidät säätyni ja käskyni, niin kuin
isäs David vaelsi, niin minä teen ikäs pitkäksi.
15. Kuin Salomo heräsi, niin katso se oli uni; ja hän tuli Jerusalemiin ja seisoi
Herran liitonarkin edessä, ja uhrasi polttouhria ja valmisti kiitosuhrin, ja
teki pidon kaikille palvelioillensa.
16. Silloin tuli kaksi porttonaista kuninkaan tykö, ja seisoivat hänen edessänsä.
17. Ja toinen vaimoista sanoi: herrani! minä ja tämä vaimo asuimme yhdessä huoneessa,
ja minä synnytin hänen tykönänsä siinä huoneessa.
18. Ja tapahtui kolmantena päivänä sittekuin minä synnytin, synnytti myös tämä
vaimo: ja me olimme ynnä, ja ei yksikään muukalainen ollut kanssamme siinä huoneessa,
paitsi meitä kahta.
19. Ja tämän vaimon lapsi kuoli yöllä; sillä hän makasi hänen päällänsä.
20. Niin hän nousi puoliyöstä ja otti minun lapseni sivustani: ja piikas makasi,
ja hän pani sen sivuunsa, ja kuolleen lapsensa pani hän minun sivuuni.
21. Kuin minä aamulla heräsin imettämään lastani, ja katso, se oli kuollut.
Niin minä taas katselin visusti päivän koittaissa lapsen, ja katso, ei se ollut
minun poikani, jonka minä olin synnyttänyt.
22. Niin toinen vaimo sanoi: ei se niin ole kuin sinä sanot, mutta minun lapseni
elää ja sinun lapses on kuollut. Ja tämä sanoi: ei, mutta sinun lapses on kuollut
ja minun lapseni elää. Ja näin he puhuivat kuninkaan edessä.
23. Ja kuningas sanoi: tämä sanoo: tämä minun lapseni elää ja sinun lapses on
kuollut. Ja taas tämä toinen sanoo: ei niin, mutta sinun lapses on kuollut ja
minun lapseni elää.
24. Ja kuningas sanoi: tuokaat minulle miekka. Ja miekka tuotiin kuninkaan eteen.
25. Ja kuningas sanoi: jakakaat elävä lapsi kahtia, ja antakaat toinen puoli
toiselle ja toinen puoli toiselle.
26. Niin sanoi se vaimo kuninkaalle, jonka elävä lapsi oli, sillä hänen äidillinen
sydämensä paloi lapseensa, ja hän sanoi: Ah herrani! antakaat hänelle se elävä
lapsi ja älkäät suinkaan tappako sitä. Mutta toinen sanoi: ei minulle eikä sinulle
pidä annettaman, vaan jaettakaan kahdeksi.
27. Niin kuningas vastasi ja sanoi: annettakaan hänelle tämä elävä lapsi, ja
ei sitä pidä suinkaan tapettaman, sillä tämä on hänen äitinsä.
28. Ja sen tuomion, jonka kuningas sanoi, kuuli kaikki Israel, ja he pelkäsivät
kuningasta; sillä he näkivät, että Jumalan tieto oli hänessä, toimittaa tuomiota.